Seiväshyppääjät aloittivat vuotensa kisaamalla

Tammi- ja helmikuu ovat yleisurheilijoilla hallikisakautta. Tulevana viikonloppuna edessä on Joensuussa pidettävät avoimet pm-hallikilpailut, jotka etenkin nuoremmilla ovat hallikauden suurimmat kisat. Lisäksi yleisurheilijat kisaavat mm. vajaan kahden viikon päästä Kuopion vastaavissa pm-halleissa.
Ennen pm-halleja kuitenkin seiväshyppääjät ehtivät jo useampaankin kisaan. Maija Boren (T14) oli tämän vuoden puolella LU:laisista ensimmäisenä  kisaamassa. Himangalla 5.1. pidetyissä seiväskisoissa syntyi hyvä rutiinitulos 270, jolla irtosi mestaruus sarjassa T15.
Aino Pyykkö (13v) puolestaan kävi viime torstaina Joensuun Katajan Motonet-kuukausikisoissa hyppäämässä T15 sarjan voittoon ennätyksellään 242.
Maija oli Pajulahden urheiluopistolla seiväshypyn Talvikarnevaaleilla 12.-14.1. Siellä leiriharjoitusten ohella Maija osallistui kaksiin kisoihin. Perjantain aloituskisassa tuli hopeaa T15 sarjassa tuloksella 280 ja sunnuntain päätöskisassa uusi ennätys 293 jolla irtosi 15-sarjan pronssia.