Milla Martikainen LU:n vuoden urheilija

Lieksan Urheilijat piti viime viikon torstaina kauden päättäjäisiä ja palkitsi kauden aikana menestyneitä urheilijoita sekä ansioituneita toimitsijoita ja muita seuratoimijoita. Kauden aikana LU:n toiminnassa oli mukana 176 lisenssiurheilijaa, joista valtaosa alle 10-vuotiaita urheilukoululaisia. Kesän isoimpia järjestettyjä tapahtumia olivat 182 osallistujaa keränneet 9-15-vuotiaiden pm-kisat elokuussa sekä 141 osallistujaa koonneet PKO:n kanssa järjestetyt leikkimieliset kesäkisat toukokuun lopulla.

 

Vuoden urheilijana tänä vuonna palkittiin Sm-kisoissa 15-vuotiaiden tyttöjen keihäänheitossa viidenneksi heittänyt Milla Martikainen. Vuoden seuratoimijana palkittiin mm. seiväskoulua ansiokkaasti vetävä Veli Kananen. Vuoden valmentajana palkittiin Milla Martikaisen vahvoihin taustavoimiin kuuluvat isä-Marko ja vuoden toimitsijana useissa kisoissa kuuluttajana toimiva Atso Vänskä. Vuoden ainoa Sm-kisamitalisti Mervi Tolonen (N50 keihäs Sm-3) valittiin vuoden aikuisurheilijana.

 

Vuoden 2018 alusta LU:n puheenjohtajuus siirtyy usean vuoden ajan puheenjohtajana toimineelta Krista Kettuselta Anssi Vänskälle. Krista jatkaa kuitenkin johtokunnassa ja vanhoina jäseninä jatkavat myös Marika Hyvärinen ja Riitta Liimatta. Uusina jäseninä johtokuntaan nousivat Jorma Seppänen, Mervi Tolonen ja Riina Vellonen.

 

Kaikki palkitut:

 

Pääseuran kiertopalkinnot:
Vuoden Urheilija: Milla Martikainen
Vuoden Seuratoimija: Veli Kananen

 

Tähtikisa 2017:
Pojat: 1) Eero Mauro, 2) Niko Pulkkinen, 3) Eppu Ahvenainen, 4) Jimi Ahvenainen, 5) Olli-Pekka Kaasila
Tytöt: 1) Milla Martikainen, 2) Aino Pyykkö, 3) Maija Boren, 4) Maiju Saraniemi, 5) Tuuli Saraniemi

 

Sarjojen parhaat:

T9: Maiju Saraniemi ja Titta Martikainen
P9: Eppu Ahvenainen
T10: Netta Oinonen ja Iida Nevalainen
T11: Nea Nevalainen ja Netta Martikainen
T12: Aino Pyykkö, Tuuli Saraniemi ja Mimosa Laatikainen
P12: Eero Mauro
T13: Maija Boren
T14: Heta Kettunen
T15: Milla Martikainen, Satu Liimatta ja Lotta Martikainen
N16: Riina Kettunen
N19: Silja Kempas ja Venla Kettunen
Aikuisurheilija: Mervi Tolonen

 

Erikoispalkinnot:

Entisten puheenjohtajien lahjoittama stipendi: Silja Kempas

Piirinennätys: Eero Mauro P12 seiväs ja 5-ottelu

Vuoden tulokas: Mimosa Laatikainen

Vuoden kunniakierroskerääjä: Liisa Vänskä

Vuoden toimitsija: Atso Vänskä

Vuoden ohjaaja: Meseret Thitz

Vuoden valmentaja: Marko Martikainen