Aloin muutama viikko sitten lukea kirjaa, jonka nimi on "Hopp & Kärlek". Kirja kertoo ruotsalaisvalmentaja Yannick Tregarosta, hänen ajatuksistaan ja valmennusmetodeistaan. Kirjassa on noin 216 sivua ja olen tällä hetkellä menossa sivulla 70. Christian Olsson, Kajsa Bergqvist ja Emma Green lienevät kaikille tuttuja nimiä. Tregaro on toiminut heidän kaikkien valmentajanaan.

Luin kirjan ensimmäisen kerran kesällä 2006 ja nyt otin kirjan uudestaan työn alle. Ja jo noiden ensimmäisten 70 sivun aikana Tregaro tulee paljastaneeksi, mihin Ruotsin hyppyihmeeksikin kutsuttu ilmiö perustuu. Taustalla on valmentajaprojekti, joka tähtää urheilijan kokonaisvaltaiseen valmennukseen. Ruotsissa huomattiin, että mikäli valmentajat eivät muutu, eivät myöskään urheilijat muutu. Eli valmentajat alkoivat ensin muuttaa itseään. Valmentajaprojekti ei perustu siihen, että fyysiseen valmennukseen yritettäisi keksiä jotain maailmoita mullistavia viisasten kiviä, yksittäisiä harjoitteita, joita tekemällä tulee Olympiavoittajaksi. Sen sijaan kiinnitettiin erityistä huomiota harjoittelun mielekkyyteen ja olennaisten asioiden tekemiseen.

Tähän samaan asiaan liittyy myös peiliefekti. Kyse on ilmiöstä, jonka mäkivalmentaja Mika Kojonkoski esitteli koulutustilaisuudessaan 9.11.2006. Hän oli huomannut, että hänen valmennusryhmänsä toimii kuin peili: "Jos irvistän heille, peili irvistää minulle takaisin. Mutta jos hymyilen ja olen positiivinen, hyviä juttuja alkaa vain tapahtua." Ja Kojonkoskellakin on jonkin verran meriittejä siitä, miten menestystä saadaan aikaiseksi.