|
|
|
(11.01.2008)
VoimisteluaViimeisen kuukauden aikana on ryhmäni treeniin tullut vähän uutta ilmettä ja innostusta. Olemme yhdessä löytäneet telinevoimistelun ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Kipinä telinevoimisteluun tuli alkujaan siitä, kun tajusin olleeni itsekin yksi niistä, jotka usein toitottavat, että "Telinevoimistelu se olisi parasta liikuntaa.". Olen tiennyt edellä mainitun asian jo kauan, mutta vasta nyt heräsin, että sitähän pitää tehdä, eikä vain puhua. Mikä estää yleisimmin telinevoimistelun harrastamisen? Puutteelliset tilat, valmennuksen puute, voiman puute, tiedon puute, vai mikä? Kerron suoraan: ympäristön opettama pelko, joka perustuu tietämättömyyteen. Jos tuommoinen 9-10-vuotias poika menee hyppimään korkeuspatjalle ja sanoo hyppäävänsä takaperin voltin, on yhtäkkiä ympärillä mummot, kummit, äidit, isät, siskot, veljet ja kaverit, jotka varoittelevat, että siinähän katkeaa niska. Varoittelijoina toimivat lähes sataprosenttisesti henkilöt, jotka eivät itse ole koskaan edes yrittäneet takaperin volttia, pudonneet pää edellä takaperin voltista tai nähneet kenenkään putoavan niskoilleen takaperin voltista. Kyseessä on vain pään sisäinen pelko, joka nousee henkiin. Ja juniorihan uskoo, mitä hänelle sanotaan: Takaperin voltissa katkeaa niska. Eikä hän uskalla koskaan enää yrittääkään. Entäs sitten, jos kaikesta huolimatta vain menisi ja heittäisi sen voltin takaperin. Menee vain pelkojaan päin ja kohtaa ne silmästä silmään. Mitä tapahtuu? Se kokemus, kun ensimmäisen kerran tömpsähtää jaloilleen patjalle, se on jotain sellaista, jonka tietää olevan erikoista. Juuri siksi, ettei suurin osa ihmisistä edes uskalla yrittää sitä. Ja elämän muutkin pelot tuntuvat hieman pienemmiltä. Lisäksi, kun takaperin voltteja tekee vaikka parikymmentä kertaa korkeuspatjalla, on tuntuma lihaksistossa jotain aivan odottamatonta: kädet, jalat ja ennenkaikkea alavatsan lihakset ovat niin jumissa, ettei voi kuvitella. Ja jälleen on valinnan varaa, mitä sitä oikein treeneissä tekisi. Ja urheilunhan tulee olla hauskaa. Patjalla temppuilu on juuri sitä. |
Löydät kirjoittajan Facebookista:
|
|
| Etusivu Historia Yleisurheilu Pesäpallo Lentopallo Uutiset Linkit Sivukartta | ||