Hei lukijani! Anteeksi kun on ollut niin hiljaista blogisektorilla, pyrin säännölliseen kirjoittamiseen. Esimerkiksi kerran puolessa vuodessa on ihan ok tahti, jonka pitäminen vaatii työtä ja keskittymistä. Ihan sama juttu kuin harrastuksissakin. Vähemmän tunnettu tosiasiahan on, että harrastan säännöllisesti golfia ja laskettelua. Golfinkin säännöllisyys rikkontui, kun viime vuonna alkanut kerran vuodessa-tahti on tänä kesänä peräti tuplaantunut. Laskettelua olen jo vuosikausien kokemuksella harrastanut säännöllkisesti kerran vuodessa.

Tuhisin vuoden alussa, että tästä vuodesta tulee huippuvuosi noin oman elämäni vuosia vertailtaessa ja yhtään totuutta vääntelemättä näin on päässytkin tapahtumaan. Kehitystäkin on tapahtunut varmaan monellakin sektorilla. Kehityshän tapahtuu epämukavuusalueella. Vuoden alusta tähän päivään tuota epämukavuutta onkin ollut tarjolla. Sitä on tullut hatullinen, sitä on työnnetty tikulla nenään ja kaadettu sankolla niskaan. Vähän aikaa sitten huolestuin jo omasta olostani, koska aivan selvä loppuunpalaminen tuntui uhkaavan. Väsytti aamulla, väsytti päivällä, väsytti illalla. Ja seuraavana päivänä sama. Mietin mikä väsyttää ja kas, epämukavuuksien sietokykyhän se vaan oli täynnä.

Eipä mitään, viikon alussa huomasin muljahtaneeni valmentajan mukavuusalueelle. Nythän on niin, että kausi alkaa kääntyä kohti pääkisoja, joissa onnistuminen lopulta mitataan. Ja koska kisapäivät ovat yleisesti tiedossa, eikä harjoittelullisesti enää ihmeitä tehdä, voi vain hypätä kisajunaan ja antaa sen puksutella kohti kauden loppua. Valmentajana voi vain painaa kaasua ja antaa mennä, urheilijat tulevat siinä mukana. Eikä mitään jarrutteluja enää tarvita. Eli hienoa aikaa siis.

Eipäs muuta, ehkäpä jotain syvällisempääkin vielä syntyy, tiedä häntä.