Morientes ystäväiseni! SUL:n valmentajatutkinnon jakso 2/3 on nyt takanapäin ja yllättäen ylitti jälleen muutama muka-viisas ajatelman tynkä blogin aina niin äärettömän korkean julkaisukynnyksen. Ihmisaivothan näyttävät toimivan sellaisella periaatteella, että samaa asiaa tulee ulos, mitä sisäänkin pontevasti on yrittänyt ujuttaa. Eli valmennusta ja urheilua taas tällä kertaa. Kerronnan arvoisia pointteja tulikin ulos peräti kaksin kappalein, Lieksan liikuntahalli ja tie.

Aluksi aihe A, eli halli, tuo ikuisuuskysymys. Tampereella on Pirkkahalli ja Joensuussa Areena. Lieksassa ei ole liikuntahallia. Areenaan on matkaa noin 100 kilometriä teitä pitkin. Talviaikaan treenailemme pääasiassa Kuhmonkadun koululla, 22x13 metriä + 70 metrin käytävä. Kaikkihan tietävät, missä on Maailman napa. Lieksassa tietysti, tämähän on ihan faktaa! Kysypäs huviksesi joltakulta kaveriltasi tai tutultasi seuraava kysymys: "Mitä kuvittelet löytyvän Maailman navasta?" Tiedän aivan varmaksi, ettei kaverisi varmastikaan vastaa, että "Liikuntahalli". Siis mielikuvitus ei kenelläkään yksinkertaisesti voi riittää tuollaiseen vastaukseen, ei sitten mitenkään! (Tai kaverisi on niin kutsutusti pöhelö, tai hän on jostain ikuisesti epäselväksi jääneestä syystä lukenut tämän kirjoituksen.) Ettei asia olisi näin itsestään selvä, voin paljastaa, ettei Kuhmonkadun koululla ole vuosikausiin järjestetty mitään messuja, koiranäyttelyitä, veteraanien lentopalloturnauksia tai vastaavia kissanristiäisiä, joiden takia emme pääsisi treenaamaan sinne aina silloin, kun olemme vain vuoroja sinne varanneet.

Sitten aiheeseen B, eli tiehen. Kuortanelta Joensuun kautta Lieksaan on matkaa melko tasan 500 kilometriä ja yksi arkityöpäivän pituinen sessio tuli loskakelissä huristeltua. Joensuun jälkeinen loppumatka on hyvin tutun tuntuista tietä pimeässäkin. Autokoulussa muistan oppineeni, että ajovalot näyttävät noin 50 metrin päähän ja pitkät tuollaiset 150 metriä. Silmämääräisten havaintojen mukaan sivusuunnassa näyttämä on parisenkymmentä metriä. Ahvenisentiellä usvakin oli melkoinen ja niinpä kaikki mitä näin rajoittui valojen kantamaan, muualla oli pelkkää pimeyttä. Totesin hetkittäin, että vaikka tuo sama pätkä on tullut kuljettua satoja kertoja, en aina tiennyt tarkkaan, missä tarkkaan ottaen olin menossa. Ahvenisentiehän on ihan tavallinen suomalainen tie, en tiedä kuka sen on rakentanut, mutta Enon kulmilta se aina on tuonut kantatie 73:lle 33 kilometrin päähän Lieksasta, ihan noin huomaamatta. Heräsipä siis kysymys siitä, kuka se loppujen lopuksi tänään päättikään, mihin olen matkalla? Nuo tuntemattomat tien rakentajat, jotka rakensivat sen tien, joka monta hetkeä täytti koko sen alueen, jonka pystyin havainnoimaan vai minä itse, joka olin auton ratissa? Kyllä se siltä tuntui, että kun katsantokanta menee tarpeeksi kapeaksi, sitä on ihan muiden vietävänä. Päivänpaisteessa Pielinenkin olisi tarjonnut upeita kansallismaisemiaan. Entäs sitten, jos joskus haluaakin tutkia ennestään tuntemattomia paikkoja? Kyllä senkin mieluummin auringon kuin taskulampun valossa tekee.