Meidän mummolassa, siellä perähuoneessa on kirjahyllyssä oranssi mappi, jonka selkämyksessä lukee Mercantil. Se on aivan normaali asiakirjamappi, jollaisia löytyy liki joka kodista ja varmasti jokaisesta toimistosta. Mappi kiinnosti minua jo pikkupoikana, koska se sisältää lehtileikkeitä 60-luvun alusta. Isäni ja setäni olivat tuohon aikaan sarja noin 10-16-vuotiaita pojankolliaisia, jotka kotitöiden lisäksi tietenkin välillä myös touhusivat kaikkea muutakin, kuten urheilivat.

Mapista löytyy lehtileikkeitä poikien omista tuloksista, koulujen hiihdoista, maakuntaviesteistä, joistakin yleisurheilutuloksista. Ja siistä löytyy muutakin 'Kankkosta katsomassa tuhansia ihmisiä Riihivaaran montussa' ja 'Nikulalle Maailmanennätys!'. He olivat nuorison idoleita.

Vuonna 1962 Nikulan Kauhavalla hyppäämä seipään maailman ennätys 494 oli todella suuri tapaus koko suomalaisessa urheiluelämässä. Koko kauden Nikula oli ollut kovassa kunnossa ja parannettuaan neljästi Euroopan ennätystä hän lopulta onnistui rikkomaan maailman ennätyksen.

Voi kuvitella, miten vuoden 1962 tapahtumat vaikuttivat noin 10-vuotiaisiin poikiin. Radiosta ja lehdistöstä oli tuloksia seurattu. Pihoille alkoi ilmestyä purukasoja ja hyppytelineitä. Puuseipäistä vuoltiin ja opeteltiin hyppäämään. Varmaankin aika moni poika olisi halunnut olla Pentti Nikula. Myös mummolan pihaan ilmaantui hyppypaikka ja pojat opettelivat hyppäämään. Joidenkin vuosien päästä hypyt nousivat noin kolmen metriin.

Vuonna 1988 kesällä oltiin jälleen mummolassa. Jo edellisenä kesänä oli käyty joissakin pikkukisoissa hyppimässä pituutta ja juoksemassa. Oli tullut aika tutustua seiväshyppyyn. Näreseiväs oli ollut kuivamassa jo jonkin aikaa. 'Tästä kiveltä sitä mekin aloiteltiin, pidä kiinni ja ponnista, se on helppoa', isäni opasti. Sama kivi kuin 60-luvun alussa, samat metodit. Sitten kun homma sujui, siirryttiin hyppypaikalle, purukasa, telineet ja kuoppa maassa. 'Juokse, seiväs kuoppaan ja pidä kiinni, se on helppoa!', olivat ohjeet. 80 senttiä, metri, 120 senttiä. 'Hetkinen, tämähän on siistiä, näin helposti korkeammalta kuin korkeushypyllä', muistan tuumineeni. 130 senttiä, 140 senttiä, 150 senttiä. Oman pään yli, uskomatonta. 155 senttiä ensimmäisenä päivänä!

Sisulisäkisoissa osallistuin samana kesänä 60 metrille ja pituushyppyyn. Huomasin kuitenkin, että sen hetkisellä ennätykselläni 158 olisi seipäästäkin irronnut hopeamitali. Lieksassa ei vielä silloin kukaan hypännyt seivästä. Seuraavina kesinä hyppäjiä alkoi kertyä patjojen ympäristöön.

2009 olimme taas porukalla Someron seiväskarnevaaleilla oppimassa uutta seiväshypysyä. Urheilukoulussamme juniorit hyppäävät pöydältä patjalle, koska kentällä ei ole kiviä. Tekijöitä on paljon, innostusta löytyy. Ja omalta osaltaan se on myös Pentti Nikulan vika.