Urheilussa ja treenatessa pääsee joskus katsomaan lopullista kohtaloaan silmästä silmään. Jo suoritukseen valmistautuessa pahin vaihtoehto käy mielessä ja miltei aiheuttaa filminauhan vilahtamisen, muttei aivan. Monet ovat kertoneet millaista se on, mitkä haasteet odottavat. Kaupungilla puhutaan miten sillekin eräälle oli käynyt, kun hän haasteeseen oli tarttunut. Ja muuan puolitutun kummin kaiman serkun kuka-se-nyt-olikin kuulemma oli melkein kohdannut kohtalonsa. Lehdissäkin kirjoittavat inhimillisen kestokyvyn ylittävistä luonnonvoimista.

'Haaste on heitetty, siihen on vastattava', ajattelin kuitenkin. 'Katsotaan, kuka vie ja ketä...'. Asianmukainen varustus niskaan ja baanalle. Auton nokka kohti erämaita ja taisteluni voi alkaa. Ulos autosta ja jalkaisin, näennäisen aseettomana, katse etsii sitä kaikkea, mistä puhutaan. Karhun murina kuuluu vasemmalta, hirven kokoiset kärpäset tepsuttelevat nahassani ja imevät vereni kuiviin. Mäkäröitä, itikoita, syöpäläisiä, paarmoja ja sudenkorentoja on ilma mustanaan. Susien ulvonta peittää karhunkin murinan. Ilveksiä ja käärmeitä saa koko ajan potkia pois jaloista, ne kun ovat näköjään aikoneet syödä minut elävältä.

'Don't Believe the Truth'. Uskokoon ken tahtoo, millaista se marja- tai sienimetsästä on. Lehdissä tosiaan kirjoitellaan kaikenlaista. Itse en ole niinä noin 20 vuotena, joina metsissä olen liikkunut, nähnyt karhua enkä sutta. Kaipa siinä k..., anteeksi, pissi olisi sukassa jos sellaisen kanssa vastakkain sattuisi, mutta harvinaistapa tuo sattuu olemaan. Hirvikärpäsiä on ollut jo vuosikausia Lieksankin korkeudella, mutta yleensä nekin ovat vain ärsyttäviä tepsuttelijoita, joista kyllä pääsee eroon.

Yleisurheilijoille luonnossa liikkuminen juuri tässä ylimenokaudella on äärimmäisen hyvää treeniä. Pari-kolme tuntia vierähtää huomaamatta, hiki lentää ainakin jos aurinko paistaa ja mieli todella lepää. Lisäksi varsinaista peruskuntokautta on mukava aloitella, kun ulkoilua on jo jonkin verran alla.