|
|
|
(01.09.2008)
Luovuus
Luovuus on ihmisen ominaisuus, joka löytyy Maslow:n tarvehierarkian ylimmältä tasolta. Jokaisella on sisäinen tarve olla luova ja uskoisin, että jokainen pyrkii olemaan luova. Kysehän on oikeastaan siitä, että saa itsestään ulos jotain. Persoonallisuus on myös termi, joka liittyy luovuuteen. Silloin, kun taidoiltaan oman alansa huippu pääsee luovuudeltaan parhaaseen tilaan, syntyy jotain, joka säväyttää. Esimerkiksi musiikissa jotkut kappaleet tai teokset yksinkertaisesti kuulostavat täydellisiltä. Allekirjoittaneelle muun muassa Dire Straitsin Sultans of Swing on kappale, jota ei vain paremmin voi tehdä ja samantyyppisiä kokemuksia on muitakin. Urheilussa vastaavia tapahtumia ovat sellaiset, joissa urheilija pystyy täysin estottomasti ottamaan itsestään kaiken irti. Olkoon kyseessä sitten minkä tahansa lajin suoritus, niin sen kyllä aistii, kun kaikki napsahtaa kohdalleen. Sama ilmiö on havaittavissa niin junioreissa kuin huipputasollakin. Päästäkseen luovalle tasolle on elämän perusasioiden oltava kunnossa. Näitä ovat muun muassa syöminen, juominen, nukkuminen, ihmissuhteet ja vastaavat. Kun kaikki on kohdallaan, voi keskittyä huippusuoritukseen. Muutama viikko sitten television välityksellä näytti siltä, että eräällä juoksijalla oli treenit, nugetit ja keskittyminen menneet nappiin. Luovuuskin oli Boltin pojalla satasen loppumetreillä ihan ok. Ja maailma saikin todistaa jotain erityisen säväyttävää. |
Löydät kirjoittajan Facebookista:
|
|
| Etusivu Historia Yleisurheilu Pesäpallo Lentopallo Uutiset Linkit Sivukartta | ||