Teimme tänään taas treenit vähän eri tavalla kuin yleensä. Normaalisti tiistain treenit ovat sellaiset, joista hallille mennessä on tiedossa perusteema, esimerkiksi juokseminen ja harjoitus muodostuu sitten fiiliksen ja ryhmän koostumuksen mukaan sellaiseksi kuin muodostuu. Nyt kuitenkin ilmoitin heti, että tänään treenataan lapusta, kaikki on suunniteltu etukäteen. Ja paljon ennätettiinkin tehdä:

Verryttely - käsipalloa (17.42 - 17.52, 10 min)
Pikavenyttely (17.52 - 17.56, 4 min)

Koordinaatiot:
- polvennostojuoksu 2 x hallin mitta (2 x 12 s)
- saksijuoksu 2 x hallin mitta (2 x 10 s)
- pohjehyppely 2 x 15 m (2 x 8 s)

Ponnistelua
- vuoroloikka 3 x halli (3 x 8 s)
- kakkoset 2 x halli (2 x 8 s)
- vaihtoloikka (2 + 2) x halli (4 x 8 s)
Aitahyppelyt
- 50 cm, lyhyt väli, 2 x 5 aitaa (2 x 4 s)
- 50 cm, pitkä väli, 2 x 5 aitaa (2 x 4 s)
- 70 cm, lyhyt väli, 2 x 5 aitaa (2 x 4 s)
- 70 cm, pitkä väli, 2 x 5 aitaa (2 x 4 s)

300 keskivartaloa (18.39 - 18.47, 8 min)
Venytykset (18.50 - 18.58, 8 min)

Eli verryttelyt ja venytykset yhteensä 30 minuuttia, josta tehokasta peliaikaa ehkä puolet, muu seisoskelua ja juoruilua. Koordinaatioita, loikkia ja hyppelyitä 43 minuutissa 23 sarjaa, eli noin 2 minuutin huili / sarja. Liikkessä yhteensä noin 2 minuuttia 44 sekuntia.
Summa summarum: puolentoista tunnin treeni, yhteensä liikettä teoriassa 32.44, käytännössä noin 18 minuuttia. Vähänkö? Jaloille näytti olevan jopa liikaa.

Olen miettinyt tätä yhtälöä ja tullut siihen tulokseen, että urheilijoita ei erota toisistaan se, miten he käyttävät aikansa liikkeessä vaan se, mitä he tekevät harjoitteiden väliin jäävänä aikana. Tämän päivän treenissäkin tuota aikaa oli noin 80% kaikesta ajasta. Mielestäni paras tapa käyttää väliaikaa (jos haluaa kehittyä urheilijana) on seuraavanlainen: ennen harjoitetta valmistaudutaan tulevaan harjoitteeseen (eli mietitään mitä aiotaan tehdä) ja kuunnellaan valmentajan ohjeet. Suorituksen jälkeen kuunnellaan palaute ja omat tuntemukset ja mietitään, miten seuraava harjoite tehdään edellistä paremmin. Suuremmassa mitassa sama kuvio toistuu harjoituksiin valmistautumisessa ja harjoituksista palautuessa ja oppiessa.

Ajankäytöstä ja oppimisesta tuli mieleen myös toisenlainen lähestymistapa. Kuinka kauan tekniikkalajeissa uuden asian oppiminen oikeastaan vie aikaa? Stefan Holm sanoo kirjassaan jotenkin tähän tapaan: Ajatteluaan voi muuttaa jokaisella hetkellä. Ihmisen vartalo ja raajat toimivat ajatuksen voimalla. (Kyllä vain, ajatukset niitä käsiä ja jalkoja ohjailevat) Eli kroppansa ohjausta voi muuttaa hetkessä, jos vain ajatteluaan kykenee muuttamaan. Tietysti jos kyse on voimasta, kestävyydestä tai muusta harjoitettavasta ominaisuudesta, kehittyminen vie kauemmin, mutta tekniikkalajeissa oppiminen voi olla todella nopeaa. Annanpa muutaman käytännön esimerkin asian selventämiseksi. Lenkkipoluilla näkee paljon raahustavia hölkkääjiä. Lähes aina hölkkääjän liikkuvuus ja lihaskunto antaisi mahdollisuuden hölkätä tai juosta ryhdikkäästi, kuten kilpajuoksijat, mutta silti raahustus jatkuu. Tai korkeushypyssä, mikäli ponnistuspaikka on riman keskellä, sen muuttaminen oikeaan paikkaan lähelle etummaista telinettä on tosiasiassa tehtävissä alle sekunnissa, sen kun päättää vain hypätä oikeasta paikasta.

Ainoa rajoite, joka estää edellämainitun kaltaiset tekniikkamuutokset on niin sanottu "oma tyyli". Vanhasta opitusta ei raaski luopua, kun pelkää, että ympäristö reagoi jotenkin muuttuneeseen tekniikkaan ja tyyliin. Kuitenkin ympäristö odottaa kehittymistä ja kannustaa siihen, joten pelko on aivan turha. Eli lyhyesti sanottuna: on asioita, jotka kannattaa oppia heti, eikä puurtaa niiden parissa esimerkiksi kymmentä vuotta.